Ohjeita trimmausasiakkaille
Yleistä
Trimmauksen hinnoitteluun vaikuttaa siihen kuluva aika
sekä työn määrä. Koiran totuttaminen käsittelyyn pöydällä ja
turkin säännöllinen hoito myös kotioloissa nopeuttaa ja
helpottaa trimmausta myös koiraa ajatellen. Turkin pitäminen
takuttomana ja tuomalla koirasi trimmaukseen sopivin väliajoin
pääsemme yhdessä parhaimpaan lopputulokseen.
Useat koirat ovat rauhallisempia silloin kun omistaja
ei ole läsnä trimmauksen aikana. Mutta toki paikalle saa
halutessa jäädä, mikäli se ei häiritse koiraa. Silloin kuitenkin
on parasta, ettei omistaja ota koiraan kontaktia trimmauksen
aikana.
Koirien suhtautuminen omistajan läsnäoloon on hyvin yksilöllistä, niinpä
omistajan läsnäolon suhteen toimin aina koiran mukaan, toiset
yksilöt (etenkin esim. arahkot koirat) saattavat jopa rauhoittua tutun ihmisen läheisyydessä.
Koira tulisi lenkkeilyttää / käyttää tarpeillaan ennen
trimmaukseen tuloa, ei mielellään pihapiirissämme. Huolehdithan
myös, että koirasi turkki ja jalat ovat kuivat tullessaan
trimmaukseen. Sadekelillä pienet koirat olisi hyvä kantaa
sylissä autosta trimmaushuoneeseen. Märkää turkkia on vaikea
nyppiä eikä ajeltavissa turkeissa koneen terät tahdo kulkea
kosteassa karvassa.
Trimmausliikkeeni toimii kotimme yhteydessä
ja kennelissämme on paljon koiria, joten niiden hoitamiseen ym.
normaaliin elämiseen liittyvään toimintaan varaan aikaa joskus asiakkaiden
välilläkin. Meillä on usein pentujakin, joiden ruokinnat ajoitan
sovittujen aikataulujen mukaisesti.
Niinpä olisin kiitollinen jos asiakkaat saapuisivat trimmaukseen
mahdollisimman tarkasti sovittuna aikana. Ei mielellään esim.15-30 min etuajassa.
Lisäksi pihalla asuva huskylaumamme reagoi äänellään tulijoihin - joskus enemmän
joskus vähemmän - joten naapureitammekin kunnioittaaksemme olisi
toivottavaa, etteivät vieraat koirat liikuskelisi pihallamme
tarpeettomasti, esim. juuri niissä tapauksissa jos paikalle
saavutaan rutkasti etuajassa.
Nypittävät rodut
Karkeakarvaisia, nyppimällä tehtäviä rotuja ei saa pestä noin 2 viikkoa ennen trimmausta, koska turkista tulee silloin sitkeä ja hankalasti nypittävä. Kuraiset jalat ja mahanalusen voi toki vedellä suihkuttaa puhtaaksi, mutta trimmaukseen tultaessa turkin on oltava kuiva. Turkin auki kampaus olisi toivottavaa.
Leikattavat / ajeltavat rodut
Koiran tulisi olla trimmaukseen tullessaan puhdas ja
takuton; lika, hiekka ym. tylsyttävät trimmauskoneen ja saksien
terät.
Jos peset koirasi kotona, niin huolehdithan ettei koirassasi ole
takkuja ennen kuin peset sen! Kastuessaan pienetkin takut
huopaantuvat ja sen jälkeen niiden aukomisessa on moninkertainen
työ ja se voi olla koirallekin epämiellyttävää.
Pahasti huopaantunutta turkkia ei kannata pestä lainkaan ennen trimmausta, vaan ainoa vaihtoehto saattaa silloin olla
turkin kokonaan alasajo ja koiran peseminen vasta sen jälkeen.
Suosittelen aina konetöiden jälkeen pesemään tai ainakin
huuhtomaan koiran trimmauksen jälkeen. Koneella ajeltaessa
tietynlaatuiset karvat voivat olla yllättävänkin teräviä ja
saattavat aiheuttaa koiralle kutinaa tunkeutuessaan ihon alle,
varsinkin herkimmissä kohdissa, kuten esim. peräpeili,
vatsanalunen ja sukupuolielinten ympäristö. Samalla pesussa
huuhtoutuu pois kaikki irtonaiset karvat (tietyt karvat menevät
aivan hienoksi "karvapölyksi") eivätkä ne siten tartu
vaatteisiin eikä huonekaluihin.
Trim-Mari
Jaala
Puh. 044-315 8875